cropped-kahviklubi-1.png

Maaliskuussa musisoidaan taas!

Maaliskuun Koivu&Tähti after work kahviklubissa pe 31.3. klo 17.30 esiintyy Aimo Tiepuoli yhdessä laulajakaksikko Pertti Pohjolan ja Kati Seppäsen kanssa. Ystävykset ovat musisoineet tällä kokoonpanolla jo pidemmän aikaa, sekä keikkailleet eri tilaisuuksissa niin yhdessä kuin erikseen.

Aimon kappaleita on kuultavissa esimerkiksi Youtubessa ja erillisinä demo-äänitteinä. Aimon taidot on tunnustettu myös sanoitus- ja sävellyskilpailussa, missä hän sai kappaleestaan tunnustuksena kunniakirjan. Illan aikana yleisö saa kuulla Aimon itsensä säveltämiä ja sanoittamia kappaleita, sekä lisäksi muutamia hänen ystäväpiiriinsä kuuluvien sanoittamia kappaleita (mm. Teijo Isojärvi, Hilkka Asukas ja salanimellä toimiva ”Molli Voittonen”). Esitetyt kappaleet ovat pääasiassa iskelmän genreen kuuluvia, tosin kolmikko esittää mielellään musiikkia laidasta laitaan.

maaliskuun kahviklubi

Kahviklubeihin on vapaa pääsy. Esitykset ovat kulttuurikeskuksen aulassa. Kahvilassa on monenlaista iltapalaa myynnissä, ja samalla voi pistäytyä myös kirjastossa. Kirjastokahvila Joviaali, Muhoksen kirjasto ja kulttuuritoimi toivottavat kaikki elävän musiikin ja esittävän taiteen ystävät sydämellisesti tervetulleeksi kahviklubiin!