Muutoksia aukioloajoissa

Hei kaikki Joviaalin ystävät,

Tässä kesän korvalla otamme käyttöön kevyemmät aukioloajat:
nyt toukokuun alusta alkaen Joviaali on pääsääntöisesti avoinna klo 10 alkaen. Palvelemme siis kirjaston aukioloaikoja noudattaen: ma-ke, pe klo 10-19 ja to 10-16.

Poikkeuksen tähän sääntöön muodostavat ennakkoon varatut tilaisuudet kulttuurikeskuksessa, eli mikäli tilavarauksen yhteydessä niin etukäteen sovitaan, olemme avoinna myös aiemmin aamusta tai viikonloppuna (esim. elokuvien aikaan).

Tässä lähikuukausina on myös erilaisia juhlapyhiä, joiden vuoksi normaaliaukiolosta poiketaan. Kirjaston ja kulttuurikeskuksen kiinniolon myötä myös Joviaali on suljettuna:
– vapunpäivänä ma 1.5.2017
– helatorstain viikonlopun ke-su 24.-28.5.
– kesätauolla 23.6.-9.7. (kaksi viikkoa juhannuksesta eteenpäin)

Ja lopuksi kiitos palautteesta koskien palveluitamme! Ihana huomata että olette löytäneeet palvelumme ja olemme onnistuneet luomaan kulttuurikeskukseen mukavan pysähtymispaikan, missä pääsee nauttimaan kahvilaherkuista ja kulttuurihetkistä. Jatkamme edelleen palveluidemme kehittämistä saadun palautteen avulla, joten jos hoksaatte toivoa jotain, käyttäkää rohkeasti näiden sivujen palautelomaketta, nykäiskää hihasta, soittakaa tai meilatkaa.

<3:llä, Joviaalin poppoo